4.3.2005: Tinon päiväkirja on määrittelemättömän ajan kestoisella "luovalla tauolla"
14.11.2004
Sarjassamme kommelluksia: Perjantaina matkasimme taas Savitaipaleelle ja jotenkin se vaan lipsahti, ja löysin itseni umpisukkeluksista siitä pienestä joesta siinä pihamaalla. Oli se vesi vähän viileetä jo, sitä sitten pestiin ja kuivateltiin turkkia sisätiloissa loppuilta... Aiemmin syksyllähän jo tutustuin tuollaiseen "ojaan putoamiseen", kun kerran lenkillä ollessani kesken juoksun rupesi kutittamaan niin vietävästi hännänpäästä. Mikäs siinä auttoi kun kääntyä pureskelemaan sitä, ja eihän se vauhti ihan siinä samassa sitten pysähtynytkään, vaan lopulta sitten tupsahdin kyljelleni siihen polun laitaan häntää pureskelemaan. Heleä nauratti kovin, itse jatkoin matkaa samantien, kun kerran oli kutina saatu poistettua.
Noh, tänään sitten oli taas aika hauskaa, kun sain tutustua sellaisiin pieniin karvaisin palloihin, kissanpentuja ne kuulemma oli. Voi että oli mielenkiintoista, mutta samalla vähän pelottavaa. Niitten isojen kissojen perässä en ole kehdannut enää juosta, kun ei ne kerran miusta tykkää niin ei sitten. Mutta nuo pienet - niistähän voisi koittaa vaikka kaveria saada. No katsellaan, jos nekin seuraavan kerran tavatessamme jo juoksevat kovaa karkuun...
5.10.2004
Hupsista, pari kuukautta hujahtanut, eikä ole kerennyt kuulumisia kirjoittelemaan. No, on pitänyt niin kiirettä tuossa ulkona maailmaa haistelemassa sekä pitkillä lenkeillä käydessä. Niin, ja syksyn ensimmäisellä bernilenkilläkin tuli käytyä Joutsenossa pari viikkoa sitten. Kylläpä se olikin taas ihanaa nähdä niin paljon samannäköisä koiria kuin minä!! Siellä oli pari pikkuistakin mukana, Bertan kanssa pääsin samaan valokuvaankin. Yritin kovasti ryömien päästä tätä uutta tyttöä haistelemaan... :) Antin kanssa ollaan käyty muutamia kertoja näyttelykoulutuksessakin, ei sillä että olisin vielä minnekään näyttelyihin menossa, mutta ompahan käyty sitäkin kokeilemassa. Ja mikä miun mielestä oli kaikkeista kivointa oli ne muut koirat. Kovasti kurnuttelin ja lauloin niille, mutta ei miuta laskettu kunnolla tuttavuutta tekemään :( Piti vaan yrittää juosta kunnolla ja käyttäytyä muutenkin muka mallikkaasti. No ainakin makkarapalat oli hyviä!
5.8.2004
Huh hellettä! Ja minä kun luulin, että kohta tulisi jo lunta.
Aikamoista on tämä kesäelämä tällaisen turkin kanssa,
oi jospa ihmiset vain ymmärtäisivät!! Mutta ehei,
siellä ne vain paistattavat päivää auringonpaisteessa lähes nahkasillaan.
No onneksi miullekin on kuitenkin suotu uinninlahjat sekä mahdollisuus niiden käyttämiseen.
Kylläpä se onkin vilvoittavaa, inhottaa vaan sitten jälkikäteen tämä märkä turkki.
Vaikka kuinka yritän ravistella sitä kuivaksi (myös vedessä ollessani) se vain on märkä. Hyi.
Eilen en juuri sen vuoksi kehdannut kastautua ollenkaan, mutta tänään kävi houkutus liian suureksi.
Toissapäivänä sain jopa ihastuttavaa uimaseuraa, silloin ei kyllä oikein pystynyt enää keskittymään itse uimiseen,
on se Frida sen verran ihana tyttö, ah!
23.7.2004
Jippii, vähäks mää oon paras!! Hele laitto miun uimakuvan yhen Leevin (http://www.leevipommi.urli.net) kesäkuvakisaan, ja heti napsahti voitto. Palkinnon ja kisakuvan löydät
täältä.
21.7.2004
Minä poikapa pääsin mukaan kesälomareissulle! Vähäks oli siistiä olla mukana, kun reissattiin asuntoautolla
Turun saaristossa 4 päivää. Matkat jaksoin tosi hyvin, kun oli tilaa vaihtaa kylkeä - völillä pöydän alla tirsoja vedellen,
ja välillä Helen ja Antin välissä edessä maisemia katsellen. Ja ulos pääsi ihan uusia hajuja haistelemaan vähän väliä :)
Mutta hilpeyttä muissa ihmisissä herätin myös istuskelemalla kuskin paikalla ne hetket kun olin yksin autossa.
Hele sanoikin että se jätettiin tylysti kolmoskuskiksi :)
Nyt olenkin hieman levottomalla tuulella, kun pitäisi olla vaan kotosalla.
Kerkesin nimittäin tottua jo matkalaisen elämään, sillä edellisen viikon asuin Antin kanssa Savitaipaleella, kun Hele oli omalla reissullaan.
Onneksi eilen pääsin uimaan tuossa rannassa - olikin niin lämmintä että piristi mukavasti - Hele tosin ei tykännyt kun sen jälkeen piehtaroin
pitkin paluumatkaa, jolloin kylkeni ja kuononi oli ihan mudassa, joten suihkun kautta vielä piti käydä... :(
6.6.2004
Vähäks kiva viikonloppu taas takana. Oltiin möksällä 2 yötä peräjälkeen. Varsinkin ekana yönä mua vähän jänskätti, tai oli siis vähän outoa aamuyöllä, kun aurinko nousi niin kirkkaana jo ihan hirveen aikasin. Melkein luulin, että täytyy olla jo aamupäivä, mutta ei se sit vissiin vielä ollutkaan. Joka tapauksessa ei taas kerenny nukkumaan päiväunia olleskaan, kun piti vähän väliä käydä uimassa tai muuten vaan touhuta pihalla. Nyt nukuttaiskin ihan makiasti, onneks on taas arkiviikko tulossa ja saa päivisin nukkua myös :)
25.5.2004
Miullapa onkin uusi harrastus, siis entisen eli Fridan kanssa leikkimisen lisäksi. Nimittäin polkupyörän rinnalla juokseminen. Nyt vasta huomaan kuinka tylsää se on aina vaan mennä kävelyvauhtia tai sitten vaan juosta vähän matkaa ja sit taas pysähtyä oottelemaan. Mut kun ollaan polkupyörällä liikenteessä niin johan vauhti pysyy koko ajan miulle sopivana. Varsinkin silloin kun mennään metsässä ja saan silti jolkotella vapaana. Se on kyllä vähän tylsää juosta hihnassa ja pyörän vieressä, mutta menettelee, kunhan ei sellailla tarvii mennä kovin kauaa. Sen lisäksi oon päässy uimaankin, tosin miusta on kivempaa vaan kahlailla mahaa myöten kuin uida, paljon helpompaa, mutta silti vilvoittavaa. Mää oon kuitenkin ihan varma, että kesällä mun lihakset on kasvanu tosi isoiksi! Ja sittenpä vasta saan kaikki tytöt hurmattua!!!
9.5.2004
Jippii, kevät on tullut ja järvistä jäät lähteneet. Perjantaina käytiin ekaa kertaa mökillä jäiden lähdön jälkeen. Juoksin ja leikin puukeppejä ja -halkoja (joita aina välillä käyn itse halkovajasta hakemassa) noutaen, kun Tommi (10), Tuuli (8) ja Tiina (4) miulle niitä heitteli. Hele kielsi niitä härnäämästä miuta järveen, mutta kun Tommi sen kepukan sinne viskasi, niin pitihän se toki käydä hakemassa rannalle. Oli kyllä melko viileää vielä se vesi, piti vähän lämmitellä ja kuivatella siinä pihalla piehtaroiden. Muuten onkin ollut vähän liiankin lämpöistä miulle. Varsinkin kun en päästä omistajiani silmistäni mielelläni hetkeksikään, niin piti koko lauantaipäivä norkoilla laitumella aitaa pystyttämässä. Piti välillä kuitenkin käydä siinä joen laidalla hörppäämässä vilvoketta ja levätä savessa - se on muuten paljon viileempää kuin ruoho, tiesittekö?
25.4.2004
Nonnii, kauan siinä meni mutta tänään se päivä taas koitti. Lähdettiin nimittäin ajelemaan ja päädyttiin Imatran kylpylän parkkipaikalle. Sinne alkoi taas kerääntymään porukkaa ihan kunnolla. Ainakin 11 berniä oli omien laskujeni mukaan paikalla. Vähäks oli taas jännää. Oli tosi kiva lenkkipolku, ja halusin ihan ehdottomasti mennä ensimmäisenä. Jos kuka vaan meinas mennä miun edelle, niin lähdin kilpajuoksuun. Loppumatkalla sain sitten herkkuja, kun pysähdyttiin paistelemaan makkaraa. Sain kehuja vielä kotimatkalla, että olin käyttäytynyt urokseksi kuulemma hienosti. Onhan noita tyttöjä nyt kevään aikana jo nähnyt sen verran, ettei tarttee ihan jokaisen perään enää niin kovasti pyrkiä :)
17.3.2004
Aah, tällastako se nyt sit on. Nimittäin olla rakastunu. Ai keneenkö - no tyttöihin tietyst. Viime perjantaina tapasin tuossa jäällä ensin yhen Rottweiler-tytön, mut se oli miulle jo liian vanha. Mut eipä menny ku 10
minuuttia, ja näin hurmaavan nuoren tytön. Juoksin heti tutustumaan - ja ei se niin helppoa ollukaan. Piti juosta eestaas sinne ja tänne, jotta pääsin yhtää nuuskimaan. Meillä oli kyl tosi hauskaa, ja oli niin ihana ilmakii tapaamistamme siivittämässä. Harmi vaa, että sekin leikki loppu aikanaa. Nyt oon kovasti ulkona ollessani yrittänyt katsoa, josko Friidaa näkyis jossakii, mut vielä ei oo tärpännyt.
Sunnuntaina sit koitti taas oikea ilon päivä. Tapasin nimittäin 9 muuta berniä, joista peräti 6 oli tyttöjä. Ja se Alma - sille menetin sydämeni. Harmi vaa, että ne 3 muuta urosta myös rakastu häneen. Nyt vain oottelen, että milloin nähtäis uudelleen. Tuskaista tämä odottelu :(
1.3.2004
Taas on yks mukava viikonloppu takana. Lähdettiin lauantaina ajelemaan kohti Savitaipaletta, ja ensin poikkesimme haistelemaan Remu-koiraa ja Minttu-kissaa. Minttu ei kyl vieläkää antanu miun ihan lähelleen tulla - no eipä minua kissat niin kiinnostakaan.
Myöhemmin illalla jatkoimme matkaa Mankinmyllylle, jossa sain taas olla ulkona vapaana koko illan. Normaalisti pyrin sielläkii hetikoht' sisälle, sillä ulkona on yleensä tylsää yksin. Mut nyt oli pihalla kuitenkin enemmän hajuja, joiden perässä tonkia. En meinannu parin tunninkaan jälkeen malttaa tulla sisälle nukkumaan, kun Hele yllätti minut kuono lumessa pihalta. Onneksi pääsinkii aamulla heti kuuden aikaan uudelleen ulos. Puoli kaheksan aikaan, kun olin
yksikseni lenkkeilemässä siellä metsätiellä, kuuntelin ihan ku Hele huutelis nimeäni ja viheltäisi. Olin ajatellu poiketa käymään Havon kylässä saakka parin kilometrin päässä. Siellä ku jossai haukku toinen koira niin aattelin mennä tutkimaan, jos vaikka löytyis kavereita. Aattelin silti, että lienee syytä jättää tää tutkimusmatka toiseen kertaan ja juosta katsomaan mikä siellä on hätänä. Kun ravasin viimeistä mäkeä alas, niin siellähän se Hele huuteli minua pihalla. Olin ihan innoissani, ku sain leikkikaverin ulos. Ihmettelin vaa, miks se vähän torui miuta. Sit huomasin, et Antti oli autolla tien toisessa päässä. Rupesin haukkuen kutsumaan sitä luokseni, ja sieltähän se ajelikii. Hele vaa komensi minut sivulleen istumaan ja oottamaan, kunnes Antti nousi autosta ja pääsin riekkumaan sen luokse. Jotain ne yritti selittää, ettei noin pitkille reissuille sais lähteä yksin. Olivat muka hätäilleet, et olisin juossu isolle tielle ja auton alle. Mutta mitäs minä, kävin vaa pienellä aamulenkillä :)
Kun oltii päivällä käyty Kuolimo-järven jäällä katsomassa jääraveja ja kyläilemässä tuttujen luona, niin pääsin taas takapenkille matkaamaan takasin kotiin. Kotona saa kyllä parhaat unet! Mut ei tänä yönä. Miulle kun tuli ihan yllättäen vähän pahaolo. En tohtinut herättää kotiväkeä, vaan oksensin päivällä syömäni jätteet eteisen matolle. Ne kun oli olleet niin herkullisen näköisiä ja tuoksuisia siellä pihalla lumen seassa. Piilotin sit kaiken kasaamalla maton ruttuun, jotta mitään kummallista ei voinut nähdä. Aamulla ku Hele sit heräs, en ees muistanu yollisiä tapahtumia. Rapsutusten jälkeen Hele sit rupes oikomaan mattoa. Sit se paljastu. Hele iha säikähti ja meni herättämään Antin. Eivät ole taineet tottua tällaisiin yllätyksiin :)
HELMIKUU 2004
5 kuukautta on jo kulunu huimaa vauhtia uudessa kodissani Lappeenrannassa. Oon päässy tutustumaan moniin uusiin ihmisiin ja paikkoihin tänä aikana. Antinkin sukulaisiin olen jo tutustunut hyvin, kun niitä on tullut viikonloppuisin tavattua. Niillä on sellainen pieni muriseva Jack Russelin terrieri, Remu nimeltään. Ihan hauska veijari sekin on, pitää vaan miutkii kurissa, vaikka on ainakin 5 kertaa miuta pienempi. Kaipa se on ymmärrettävää, kun sen reviirillä olen. Paras siis käyttäytyä kunnolla.
Sit on ne Helen siskon lapset, jotka aina innoissaan miuta oottaa kylään. Niille kun pääsen, niin aina löytyy leikittäjiä ja lenkittäjiä. Se on hauskaa. Se Tiinakin on vasta alle 4-vuotias, ja niin kovin yrittää miuta komentaa istumaan tms. Määhän oon sitä isompikin!!
LOKAKUU 2003 Täällä sitä nyt sit ollaan Etelä-Karjalassa. Oikeastaan on ollu tosi mukavaa. Ruokakin maistuu jo entiseen malliin. Tääl on kivaa kun kävellään kotipihasta talon taakse, niin siellä pilkottaa jo Saimaa ja ihanat tonkimispaikat metsässä. Siellä joskus harvoin sattuu jopa näkemään muita koiria,
mut ei onneksi turhan usein, niin saan pidettyä reviirin kutakuinkin hallinnassani. Toista on sit tuolla maatilalla Savitaipaleen Mankinmyllyllä, jonne matkaamme lähes joka viikonloppu sukulaisia tapaamaan. Siel vast on kunnot reviirit, ja ihaninta on ku saan olla koko ajan ihan vapaana. Ihmetyttää vaa ne kissat, jotka ei anna miun yhtää haistella. Pari kertaa oon yrittäny niien kanssa tuttavuutta hieroa, mut aina ne on päättäneet juosta karkuun, puuhunkin typerykset kerran kiipesivät. Eipä niistä ainakaan haittaa minulle ole, varsinkin kun asustelevat navetalla. Siel navetalla pääsen myös välillä haistelemaan vähän lehmiä ja vasikoitakin. En malta oottaa ens kesää, jolloin voin toivottavasti juoksennella niiden kanssa laitumella :)
ELO-SYYSKUU 2003: Eipä oo tän berni-pojan elämä ollu pitkästyttävää. On tullu eleltyä ensin Pohjois-Karjalassa, jonka jälkeen pääsin tutustumaan oikein kunnolla pääkaupunkiseudun elämään.
Eräänä elokuisena päivänä 2003 tulin iloisesti kotirappuja Helsingissä alas pihalle, ja siellä seisoikin oottamassa 2 aivan tuntematonta ihmistä. Ihmettelin miks nuo oudot ihmiset tuijottavaa miuta noin kovasti, joten yritin paeta piiloon isäntäni selän taa. Apua, nuo ihmisethän haluais silittää miuta, mut emmää halua, et tuntemattomat miuhi puuttuu. Kuitenkii myönnyin pienelle kävelyreissulle ja ei se oikeastaan hassumpaa ollukaa. No, elelin taas onnellisesti vanhojen tuttujen ihmisten kanssa viikon verran kunnes yllättäin ne samat tyypit soitti ovikelloa. Nyt onneks jo tiesin, et ihan mukaviahan ne on, joten innostuin oikein riehumaan olohuoneessamme niien kanssaa.
Jokunen viikko tästä isäntäperheeni otti minut auton kyytiin ja lähettiin huristamaa moottoritielle. Tunnin verran matkattua pysähyttiin huoltoaseman pihaan oottelemaan. Ai mitäkö? No en määäkää tienny miks sinne mentiin. Mut pian se selvis; taas ne samat tyypit tuli paikalle, ja ne kaikki meni sit yhes sinne huoltoasemalle sisään. Jäin autoon oottelemaan. Kohta ne tulivat sieltä, ja minäkii pääsin pihalle jalottelemaan. Kuitenkii yllätyksekseni miulle aukaistiinkin niiden uusien tyyppien auton ovi, ja minähän hyppäsin muitta mutkitta takapenkille istumaan. Helena tuli istumaan viereeni ja Antti lähti ajamaan.
Miusta on yleensäkin tosi mukavaa istua autossa, joten siellä sitten lököttelin takapenkillä. Parin tunnin ajomatkan jälkeen pysähyttiin rivitalon pihaan. Olin vähä ihmeissäni, et missäs oikein ollaan. Sit miuta yritettii houkutella heti kohta sisälle taloon. Ihan outo asunto, miuta hermostutti olla siellä aluksi. Oottelin kovasti milloin omistajani tulisivat hakemaan miut takaisin kotiin. Pikkuhiljaa ymmärsin, et tää olis nyt sit miun uus koti. Siitä merkkinä oli muunmuassa vanhat tutut ruokakupit, jotka seistä nököttivä keittiön nurkassa. Sielläpähän nököttivät, eipä miulla juuri nälkä ollut.
Sarjassamme kommelluksia: Perjantaina matkasimme taas Savitaipaleelle ja jotenkin se vaan lipsahti, ja löysin itseni umpisukkeluksista siitä pienestä joesta siinä pihamaalla. Oli se vesi vähän viileetä jo, sitä sitten pestiin ja kuivateltiin turkkia sisätiloissa loppuilta... Aiemmin syksyllähän jo tutustuin tuollaiseen "ojaan putoamiseen", kun kerran lenkillä ollessani kesken juoksun rupesi kutittamaan niin vietävästi hännänpäästä. Mikäs siinä auttoi kun kääntyä pureskelemaan sitä, ja eihän se vauhti ihan siinä samassa sitten pysähtynytkään, vaan lopulta sitten tupsahdin kyljelleni siihen polun laitaan häntää pureskelemaan. Heleä nauratti kovin, itse jatkoin matkaa samantien, kun kerran oli kutina saatu poistettua. 
Hupsista, pari kuukautta hujahtanut, eikä ole kerennyt kuulumisia kirjoittelemaan. No, on pitänyt niin kiirettä tuossa ulkona maailmaa haistelemassa sekä pitkillä lenkeillä käydessä. Niin, ja syksyn ensimmäisellä 
Huh hellettä! Ja minä kun luulin, että kohta tulisi jo lunta.
Aikamoista on tämä kesäelämä tällaisen turkin kanssa,
oi jospa ihmiset vain ymmärtäisivät!! Mutta ehei,
siellä ne vain paistattavat päivää auringonpaisteessa lähes nahkasillaan.
No onneksi miullekin on kuitenkin suotu uinninlahjat sekä mahdollisuus niiden käyttämiseen.
Kylläpä se onkin vilvoittavaa, inhottaa vaan sitten jälkikäteen tämä märkä turkki.
Vaikka kuinka yritän ravistella sitä kuivaksi (myös vedessä ollessani) se vain on märkä. Hyi.
Eilen en juuri sen vuoksi kehdannut kastautua ollenkaan, mutta tänään kävi houkutus liian suureksi.
Toissapäivänä sain jopa ihastuttavaa uimaseuraa, silloin ei kyllä oikein pystynyt enää keskittymään itse uimiseen,
on se Frida sen verran ihana tyttö, ah!
Minä poikapa pääsin mukaan kesälomareissulle! Vähäks oli siistiä olla mukana, kun reissattiin asuntoautolla
Turun saaristossa 4 päivää. Matkat jaksoin tosi hyvin, kun oli tilaa vaihtaa kylkeä - völillä pöydän alla tirsoja vedellen,
ja välillä Helen ja Antin välissä edessä maisemia katsellen. Ja ulos pääsi ihan uusia hajuja haistelemaan vähän väliä :)
Mutta hilpeyttä muissa ihmisissä herätin myös istuskelemalla kuskin paikalla ne hetket kun olin yksin autossa.
Hele sanoikin että se jätettiin tylysti kolmoskuskiksi :) 
Vähäks kiva viikonloppu taas takana. Oltiin möksällä 2 yötä peräjälkeen. Varsinkin ekana yönä mua vähän jänskätti, tai oli siis vähän outoa aamuyöllä, kun aurinko nousi niin kirkkaana jo ihan hirveen aikasin. Melkein luulin, että täytyy olla jo aamupäivä, mutta ei se sit vissiin vielä ollutkaan. Joka tapauksessa ei taas kerenny nukkumaan päiväunia olleskaan, kun piti vähän väliä käydä uimassa tai muuten vaan touhuta pihalla. Nyt nukuttaiskin ihan makiasti, onneks on taas arkiviikko tulossa ja saa päivisin nukkua myös :)
Jippii, kevät on tullut ja järvistä jäät lähteneet. Perjantaina käytiin ekaa kertaa mökillä jäiden lähdön jälkeen. Juoksin ja leikin puukeppejä ja -halkoja (joita aina välillä käyn itse halkovajasta hakemassa) noutaen, kun Tommi (10), Tuuli (8) ja Tiina (4) miulle niitä heitteli. Hele kielsi niitä härnäämästä miuta järveen, mutta kun Tommi sen kepukan sinne viskasi, niin pitihän se toki käydä hakemassa rannalle. Oli kyllä melko viileää vielä se vesi, piti vähän lämmitellä ja kuivatella siinä pihalla piehtaroiden. Muuten onkin ollut vähän liiankin lämpöistä miulle. Varsinkin kun en päästä omistajiani silmistäni mielelläni hetkeksikään, niin piti koko lauantaipäivä norkoilla laitumella aitaa pystyttämässä. Piti välillä kuitenkin käydä siinä joen laidalla hörppäämässä vilvoketta ja levätä savessa - se on muuten paljon viileempää kuin ruoho, tiesittekö?
Nonnii, kauan siinä meni mutta tänään se päivä taas koitti. Lähdettiin nimittäin ajelemaan ja päädyttiin Imatran kylpylän parkkipaikalle. Sinne alkoi taas kerääntymään porukkaa ihan kunnolla. Ainakin 11 berniä oli omien laskujeni mukaan paikalla. Vähäks oli taas jännää. Oli tosi kiva lenkkipolku, ja halusin ihan ehdottomasti mennä ensimmäisenä. Jos kuka vaan meinas mennä miun edelle, niin lähdin kilpajuoksuun. Loppumatkalla sain sitten herkkuja, kun pysähdyttiin paistelemaan makkaraa. Sain kehuja vielä kotimatkalla, että olin käyttäytynyt urokseksi kuulemma hienosti. Onhan noita tyttöjä nyt kevään aikana jo nähnyt sen verran, ettei tarttee ihan jokaisen perään enää niin kovasti pyrkiä :)
Aah, tällastako se nyt sit on. Nimittäin olla rakastunu. Ai keneenkö - no tyttöihin tietyst. Viime perjantaina tapasin tuossa jäällä ensin yhen Rottweiler-tytön, mut se oli miulle jo liian vanha. Mut eipä menny ku 10
minuuttia, ja näin hurmaavan nuoren tytön. Juoksin heti tutustumaan - ja ei se niin helppoa ollukaan. Piti juosta eestaas sinne ja tänne, jotta pääsin yhtää nuuskimaan. Meillä oli kyl tosi hauskaa, ja oli niin ihana ilmakii tapaamistamme siivittämässä. Harmi vaa, että sekin leikki loppu aikanaa. Nyt oon kovasti ulkona ollessani yrittänyt katsoa, josko Friidaa näkyis jossakii, mut vielä ei oo tärpännyt.
yksikseni lenkkeilemässä siellä metsätiellä, kuuntelin ihan ku Hele huutelis nimeäni ja viheltäisi. Olin ajatellu poiketa käymään Havon kylässä saakka parin kilometrin päässä. Siellä ku jossai haukku toinen koira niin aattelin mennä tutkimaan, jos vaikka löytyis kavereita. Aattelin silti, että lienee syytä jättää tää tutkimusmatka toiseen kertaan ja juosta katsomaan mikä siellä on hätänä. Kun ravasin viimeistä mäkeä alas, niin siellähän se Hele huuteli minua pihalla. Olin ihan innoissani, ku sain leikkikaverin ulos. Ihmettelin vaa, miks se vähän torui miuta. Sit huomasin, et Antti oli autolla tien toisessa päässä. Rupesin haukkuen kutsumaan sitä luokseni, ja sieltähän se ajelikii. Hele vaa komensi minut sivulleen istumaan ja oottamaan, kunnes Antti nousi autosta ja pääsin riekkumaan sen luokse. Jotain ne yritti selittää, ettei noin pitkille reissuille sais lähteä yksin. Olivat muka hätäilleet, et olisin juossu isolle tielle ja auton alle. Mutta mitäs minä, kävin vaa pienellä aamulenkillä :)
5 kuukautta on jo kulunu huimaa vauhtia uudessa kodissani Lappeenrannassa. Oon päässy tutustumaan moniin uusiin ihmisiin ja paikkoihin tänä aikana. Antinkin sukulaisiin olen jo tutustunut hyvin, kun niitä on tullut viikonloppuisin tavattua. Niillä on sellainen pieni muriseva Jack Russelin terrieri, 
mut ei onneksi turhan usein, niin saan pidettyä reviirin kutakuinkin hallinnassani. Toista on sit tuolla maatilalla Savitaipaleen Mankinmyllyllä, jonne matkaamme lähes joka viikonloppu sukulaisia tapaamaan. Siel vast on kunnot reviirit, ja ihaninta on ku saan olla koko ajan ihan vapaana. Ihmetyttää vaa ne kissat, jotka ei anna miun yhtää haistella. Pari kertaa oon yrittäny niien kanssa tuttavuutta hieroa, mut aina ne on päättäneet juosta karkuun, puuhunkin typerykset kerran kiipesivät. Eipä niistä ainakaan haittaa minulle ole, varsinkin kun asustelevat navetalla. Siel navetalla pääsen myös välillä haistelemaan vähän lehmiä ja vasikoitakin. En malta oottaa ens kesää, jolloin voin toivottavasti juoksennella niiden kanssa laitumella :)
Miusta on yleensäkin tosi mukavaa istua autossa, joten siellä sitten lököttelin takapenkillä. Parin tunnin ajomatkan jälkeen pysähyttiin rivitalon pihaan. Olin vähä ihmeissäni, et missäs oikein ollaan. Sit miuta yritettii houkutella heti kohta sisälle taloon. Ihan outo asunto, miuta hermostutti olla siellä aluksi. Oottelin kovasti milloin omistajani tulisivat hakemaan miut takaisin kotiin. Pikkuhiljaa ymmärsin, et tää olis nyt sit miun uus koti. Siitä merkkinä oli muunmuassa vanhat tutut ruokakupit, jotka seistä nököttivä keittiön nurkassa. Sielläpähän nököttivät, eipä miulla juuri nälkä ollut.